Nakkikakkua odotellessa

Isäntä kävi jossain messuilla ja kertoi, että kotona vahtii karkeakarvainen kettuterrieri, se sidostesukkakoira. No, eihän ne nuoret mistään sellaisista olleet kuulleet. Joku muisti kyllä Tintin koiraan yhdistää.

Asiaan. Nämä Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijat sitten tekemään Minulle omanäköistä kakkukoristetta. 

WOW, tulihan siitä hyvännäköinen. Mutta eivät antaneet kuin hieman haistaa :(.

Lupasivat kyllä nakkikakun koristeeksi laittaa, kun on juhlapäivä.

Täällä nyt yksinäni sitten ihmettelen, koska se juhlapäivä oikein on, onko se sama kuin perjantailuupäivä?

Et sillee, nakkikakkuja odotellessa.

Teräskoira ja vesihiisi

Ei malta noilta pallopeleiltä tänne tai kuonokirjaan kirjoittelemaan. Mutta kun isäntä taas on mennyt selittämään jossain svengissä, että on kuin terrieri. Ja pöh, vaikka sillä karvoja onkin, niin ei se edes haista mitään. Miten nuo nysänaamat yleensäkin selviytyvät tässä maailmassa, kun eivät pysty nuuskuttelemaan huumaavaa keltaista lunta, eivätkä myöskään kuule mitään.

No, tuosta teräsmiehestä. Ostivat taas pirulaiset kaiken maailman t-paitoja, joita ei käyttäisi edes naapurin rottakoira (Wixu sitävastoin kyllä pitää kaikenlaisia duffeleita päällänsä ;-).



Lunta on ollut tänä talvena sopivan syvästi (isäntä kyllä valittaa jatkuvista lumitöistä, mutta se on sen ongelma). Lumihanki jotenkin houkuttaa kaivamaan pihaan monttuja palloille, varsinkin kun kesällä kaivaminen on minulta kielletty :(.

Kotona on löytynyt kaveri, vesihiisi. Se juttelee kummia, mutta sen kurlutusta on mielenkiintoista kuunnella. Josku en malttaisi lähteä kylppäristä edes syömään...

Pallon muistolle

Aamulenkeillä tietyssä vaiheessa pallo lentää ja kuuluu: "Eteen". Silloin meikä singahtaa saaliin perään ja naps. Pallo on hallussa. Ja sitähän en sovinnolla muille enää anna, se on MINUN.


Näin syksyisenä aamuna isäntä oli saanut kameransa huollosta ja "intopiukkana" räpsi kuvia. Joutessani saalista heitellessäni, se pirulainen putosi kylmään veteen...

Vesi kun on jo kylmää, niin yritin houkutella isäntää hakemaan, mutta eihän se mene järveen edes helteellä...

Minunhan taas piti tassut kastella. Tuntui se alussa pahuksen kylmältä.

 

 Hieman arvellutti myös veden syvyys ja töyrään reuna...

Pakko se oli mennä, kun isäntäkin niin siinä vieressä koko ajan hoputti.

Pallon kiinni ottaminen olikin sitten haasteellista. Se pyöri ja pyöri...

Henkeen meni tuossa tohinassa vettä ja täytyi tulla välillä ylös.

Tässä vaiheessa isäntä taas luovuttaa ja huikkaa, että pallo jää sinne ja me lähdemme kotiin. Sillä ei ole minkäänlaista kärsivällisyyttä eikä pitkäjänteisyyttä (ei ole terrierin luonnetta, ei. Taitaa olla cockerspanielin mieli).


Mutta minähän en jätä palloani, isäntä oli jo pitkällä menossa huudellen. Eikun takaisin uimasille.

Kyllä se pallo sieltä tuli, mutta isäntä joutui vetämään minut valjaista rannalle, koska törmä oli sen verran jyrkkä, että se pelkäsi minun jäävän järveen...


Vastarannalle se taas jatkoi kuvaamista ja siellä oli mättäällä monttu, johon se pahuksen pallo vieri.

Montussa olikin reikä järveen, huhuilin isäntää apuun, mutta sillä on niin lyhyet kädet, ettei se yltänyt.

Nyt pitää miettiä ja muistaa luolakoiran perimä...

Siitä vaan pää edellä monttuun ja kaivamaan.

Tässä vaiheessa isännällä taas hermo pettää ja se lähtee. Lähteköön, minä en palloani jätä.

Mitä kotiin??? En tule, pallo on otettava mukaan. Ei uskonut se, ei. Tuli sitten ja laittoi hihnaan ja taas vedettiin.


Niin se pallo jäi, mutta onhan meillä noita Ikean palloja läjäpäin, joten uutta kehiin...

Kesä -eikun uimaan

Nyt kun isäntäkin uskaltautuu ulos pidemmille lenkeille järvien lomaan, niin alkaa taas vilvoittavat uintiretket. Sehän on jo aiemminkin todettu, että isäntä ei ui, mutta kahlailee tarvittaessa matalissa vesissä.

Emännän kanssa päästään harvemmin uimasille, vaikka kuinka selkeästi sille viestitän, että uimaan, uimaan, nyt mennään uimaan. Ei se tajua.

Hyttysiä on aivan pirukseen, tosin ne eivät minua häiritse, kun on tuo turkki melkoisen tuuheassa kunnossa (uhkailevat jo taajaan trimmarille menoa (pitääköhän minunkin mennä mukaan?)).

Pihalle pääsee nyt pelaamaan palloa ja possua, tosin isännällä näyttää leikanneen ruohonleikkuu päälle, kun joka viikko pitää sitä härisevää kärryä työnnellä pitkin pihaa. Emäntä kaivaa pihaa lapio kädessä ja vetelee jotain keltaisia kukkia maasta kiroilleen. Kyllä nää nysänaamat saa kaivaa pihalla, mutta annas olla kun meikäläinen vähän kuopii, niin taas alkaa huuto ja kohta ollaan sisällä...

Kevät haisee -hyvälle

Kevät näyttää taas tulevan, huumaavia hajuja ja makuja on polunpientareet tulvillaan. Isäntäväki ei vaan ymmärrä niistä mitään. Koko ajan ne ovat repimässä liikkeelle, kun pitäisi lukea lajitovereiden viestejä. Itse ovat jossain facebookeissa ja twittereissä juoruamassa. Isännän kanssa on tosi vaikeeta, kun minä pysähdyn, niin alkaa veto ja hoputus, kun se pysähtelee napsimaan kuvia, ei auta kuin istua tatittaa vieressä. Se, jos mikä syö eläväistä eläintä.

Minua ei haittaa tämä jokakeväinen koirankakkakeskustelu, mutta kyllä on tänä keväänä saanut pomppia poluilla läjien lomassa. Eikö nuo nysänaamat osaa siivota jälkiä, meidän palvelijoiksihan ne  on tänne maailmaan luotu - vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Talviturkkikin tuli heitettyä männä viikolla. Rantajäät kestää pomppivan pallon, mutta ei kymmentä kiloa terhakkaa karvakasaa. Juu kyllä minä sieltä itse tulin ylös. Ei tarvinnut isännän apua, eikä olisi ollut väliksi sitä huutoakaan.

Isäntä osti uuden kameran. Ei olisi kannattanut.

Paha moka

Taisi tulla pieni ylilyönti - eikä ehkä niin pienikään. Tarjosin emännälle hammasta, kun se syötti minulle jotain pirun lääkkeitä. Kyllä oli huutoa ja kolinapurkin kolinaa, kun isäntä ryysi paikalle. Verta lensi pitkin keittiötä (emännästä) ja minut ajettiin pikkueteiseen. Johonkin sairaalaan se emäntä meni ja sai piikkiä ja käden käyttövapaata. No, ei ainakaan hetkeen huido räpylöitään, vai miksi niitä ihmisten tassuja kutsutaan.

Nyt on samat fiilikset, kuin aikoinaan pentuna. Ne ovat kuin minua ei olisikaan, ei päässyt aamulla isännän kanssa sohvalle lehteä lukemaan, ei pelata possupalloa, ei rapsutuksia, ei makupaloja. On se piru, että kun minulla keittää, niin tässä kärsitään monta päivää. Isännällä kun kiehuu yli, niin ei mitään... En saa edes kommentoida.

Saas nähdä pääsenkö edes agility-treeneihin...
 

Eipä tähän voi sanoa kuin skottilaisittain: Nemo me impune lacessit

Sosiaalista mediaa

Jo oli taas jätetty runsaasti twiittejä hankeen, ettei meinannut ehtiä kaikkia haistella. Isännällä kun ei ole hajuakaan näistä sosiaalisista viesteistä, niin sen pitää kiirehtää vaan eteenpäin. Jotkut viestit nyt vaan on niin syvällisiä, että niitä pitää nuuskia pidempäänkin ja hieman maiskutella.

Kolmasti päivässä täytyy heittää statuspäivitys kotitolpan nenäkirjaan ystäville. No, eivät ne kaikki mitään ystäviä ole, mutta olen ne hyväksynyt tolpalleni. Naamakkain jos muutaman kanssa tultaisiin, niin tiedättehän miten siinä kävisi...

Piti nyt sitten isännän harmiksi tehdä oma Naamakirja-profiilikin, jotta se ymmärtäisi paremmin asioita (tosin ei se kuitenkaan mitään ymmärrä).